Monet onnekkaat aloittivat tänään lomiaan ja minä onneton palaan vielä työssäoppimiseen maanantaina. Yksi kouluaine suorittamatta, yksi tehtävä rästissä ja muuten olenkin yllättynyt omasta koulunkäynnistäni. Jos totta puhutaan, ei tuo tehtävä rästissä ole, vaan posti kusee. Opettaja ei suostunut ottamaan vastaan e-mailia seonneen sähköpostinsa vuoksi ja nyt posti päätti ilmeisesti hävittää tehtäväni. Taidan soittaa sille ämmälle maanantaina, menen kuitenkin vasta iltaan töihin.
Huomenna olisi tarkoitus siskon ja isän kanssa lähteä katsomaan isäni synnyinkotia sekä mummoani, ketä en ole nähnyt ikuisuuksiin. Tunnustan, ei minua nytkään huvittaisi mennä, mutta siskolle on tärkeää koska tämä on isälle tärkeää, joten ei minulle jää vaihtoehtoja. Sisko jo haistatti minulle vitutkin ja löi luurin korvaan, koska en jaksanut päättää haluanko lähteä huomenna. En halua, mutta menkööt. Empähän ole koko vapaa päivää kotona mässäämässä.
Siskon kanssa kun puhuttiin puhelimessa, minulle tapahtui taas jotain mitä on tapahtunut jo useita kertoja elämäni aikana, enkä tiedä lainkaan mitä tapahtuu. Tulee olo, kuin vajoaisin. Kyseisessä mielentilassa en voi hymyillä, kiittää tai tehdä muutenkaan mitään positiivistä. Olen hiljaa, koska jos puhuisin niin se olisi joko vittuilua, kiututtelua tai itkua. En ymmärrä. Näitä on tullut usein ja ne tulevat niin puskasta, etten hahmota lainkaan niiden syytä. Voisiko kyseessä olla jokin F38? En tiedä, en lainkaan. Normaalisti tiedän melko paljon mielenterveyden häiriöistä, niiden oireista ja hoidoista, mutta itseni kohdalla en osaa koskaan yhdistää oireita johonkin "vammaan" tai "sairauteen".
Sen kyllä sanon, etten kestä näitä "kohtauksia" enää hetkeäkään. Olen ystäväporukankin keskeltä kadonnut ilman ennakkovaroitusta itkien pois. En vain pysty kontrolloimaan sitä. Ja se pelottaa.
Tänään tuntuu muutenkin pelottava taas monikin asia. Yksi syy voi olla liian täyteen syöty massu tai liiallinen väsymys. Iltavuorosta aamuvuoroon on aika paskamainen siirto, koska en ikinä saa iltavuoron jälkeen unta ennen kahta yöllä ja aamuvuoroon pitäisi kuitenkin pyörän kanssa lähteä sutimaan jo puoli seitsemältä.
Ja juuri nyt jostain syystä alkoi ahdistamaan aivan helvetisti. Pitää yrittää hengittää syvää ja käydä nukkumaan. Nukkumaan ja nukkua hyvin. Huomenna on hyvä päivä, pakko olla.
Tuli lisäksi hirvittävä halu juosta. Lähteä kotoa, hajottaa tavaroita, ihan mitä vain. Tavallaan haluan, tavallaan en. Alan pelkäämään itseäni. En pidä tästä.
Huomenna olisi tarkoitus siskon ja isän kanssa lähteä katsomaan isäni synnyinkotia sekä mummoani, ketä en ole nähnyt ikuisuuksiin. Tunnustan, ei minua nytkään huvittaisi mennä, mutta siskolle on tärkeää koska tämä on isälle tärkeää, joten ei minulle jää vaihtoehtoja. Sisko jo haistatti minulle vitutkin ja löi luurin korvaan, koska en jaksanut päättää haluanko lähteä huomenna. En halua, mutta menkööt. Empähän ole koko vapaa päivää kotona mässäämässä.
Siskon kanssa kun puhuttiin puhelimessa, minulle tapahtui taas jotain mitä on tapahtunut jo useita kertoja elämäni aikana, enkä tiedä lainkaan mitä tapahtuu. Tulee olo, kuin vajoaisin. Kyseisessä mielentilassa en voi hymyillä, kiittää tai tehdä muutenkaan mitään positiivistä. Olen hiljaa, koska jos puhuisin niin se olisi joko vittuilua, kiututtelua tai itkua. En ymmärrä. Näitä on tullut usein ja ne tulevat niin puskasta, etten hahmota lainkaan niiden syytä. Voisiko kyseessä olla jokin F38? En tiedä, en lainkaan. Normaalisti tiedän melko paljon mielenterveyden häiriöistä, niiden oireista ja hoidoista, mutta itseni kohdalla en osaa koskaan yhdistää oireita johonkin "vammaan" tai "sairauteen".
Sen kyllä sanon, etten kestä näitä "kohtauksia" enää hetkeäkään. Olen ystäväporukankin keskeltä kadonnut ilman ennakkovaroitusta itkien pois. En vain pysty kontrolloimaan sitä. Ja se pelottaa.
Tänään tuntuu muutenkin pelottava taas monikin asia. Yksi syy voi olla liian täyteen syöty massu tai liiallinen väsymys. Iltavuorosta aamuvuoroon on aika paskamainen siirto, koska en ikinä saa iltavuoron jälkeen unta ennen kahta yöllä ja aamuvuoroon pitäisi kuitenkin pyörän kanssa lähteä sutimaan jo puoli seitsemältä.
Ja juuri nyt jostain syystä alkoi ahdistamaan aivan helvetisti. Pitää yrittää hengittää syvää ja käydä nukkumaan. Nukkumaan ja nukkua hyvin. Huomenna on hyvä päivä, pakko olla.
Tuli lisäksi hirvittävä halu juosta. Lähteä kotoa, hajottaa tavaroita, ihan mitä vain. Tavallaan haluan, tavallaan en. Alan pelkäämään itseäni. En pidä tästä.
3 kommenttia:
laita kuvia itsestäs n__n
Voi rakas. Haluisin tarjota sulle jotain parempaa, jotain suojaa, jotain mikä vähän auttaisi.. Jotain, mitä vaan.
Tiedän kuinka pelottavaa on pelätä itseään, ja se jos mikä ei oo kiva tunne.
Jaksamisia <3
Anonyymi: Anna yksikin hyvä syy, miksi? Sinä hymiön kera pyydät jotain tuollaista... En voi käsittää tätä. Blogiini puran itseäni ja kerron elämästäni. En tarvitse kommentteja, joissa joku kertoo minun ulkoisen olemukseni olevan liikaa sitä, liian vähän sellainen, tuollainen, tälläinen...
Jos joskus laitan tänne kuvia itsestäni, tiedätte viimeistään siinä vaiheessa mieleni olevan hyvin pahasti hakoteillä.
evilkitty: arvostan kommentiasi, paljon <3 en pysty muuta tekemään, kuin jälleen kerran kiittämään sinua.
Lähetä kommentti