en tiedä, mä vaan elän.

Alan päivä päivältä kadottaa enemmän otetta itsestäni. En kykene itsenäisiin päätöksiin, en tiedä mitä pitäisi sanoa (mitkä sanat ovat minusta itsestäni, mitkä toisilta kopioituja), millä sanoin tervehtisin ihmisiä aamulla, miten käytän vapaa-aikani (pelaisiko pleikkaria, lukisinko jotain)...

Juonko Pepsi Maxia vai Fanta Zeroa?
Laitanko farkut vai hameen?
Äiti, mitkä kengät sopii näihin vaatteisiin?
Mitä mä sanon sille sitten?
Pitäiskö mun erota Sethistä?
Mitä vittua minun kuuluisi tehdä?

Kuuluisiko nyt itkeä vai nauraa, en tiedä. Enemmän minua kyllä itkettää, se ei varmastikaan tullut kenellekään yllätyksenä. Viimeisin itsenäinen päätös oli halu lopettaa psykalla käynti, mutta olenko saanut aikaiseksi kertoa sitä hoitajalle? En. Kaksi kertaa olen mennyt sinne asenteella 'nyt sanon!', mutta en ole tehnyt elettäkään. Sen sijaan olen parilta viikolta perunut aikoja ja jättänyt vain menemättä.

Kuinka ihmisestä voi tulla tälläinen halpamainen paska, joka ei osaa elää?
Miksi minun edes kuuluu sitten elää...?


Apua.

Päivän hymy: meni meidän koiralle. Olisin hukassa ilman sitä ja se ilman minua.