En anna pienintäkään toivoa tauon loppumiselle, mutta tiedote edellisen taustakuvan hostaaja sivulta sai minut pakostikin palaamaan tänne. Kyseisessä tiedotteessa kerrottiin minun kadottavani taustani tänään, perjantaina, joten se olisi syytä vaihtaa. Tämä perhosjuttu on oikein suloinen, en vain tiedä miten kauan jaksan sitä katsella.
Mutta mutta... Miten nyt oikein kuvailisin viime päiviä? Kaikki on nykyään niin kamalan sumuista, kaikki näkemäni on hämärää pikselimössöä. Lisäksi muistini on huonontunut huomattavasti tässä viime aikoina, joudun pienimätkin muistamiset kirjoittamaan näkyvälle paikalle paperille. Kuten jos olen jonnekin lähdössä, niin kirjoitan tarkan listan tarvittavista tavaroista ennen pakkaamista. Jos alkaisin itse pakkaamisen aikana miettimään tavaroita, puolet jäisivät kotiin. Jopa kykyni aloittaa tekemään päivän askareita on heikompaa. Loppupelissä teen kaiken hirveällä kiireellä, kun huomaan ajan lentäneen ja mitään en ole saanut aikaiseksi. Töihiinkin lähtö menee niin myöhäiseksi, että on pakko hälyyttää itselleni kyyti jostain ehtiäkseni.
Mielialalääkkeiden tarve kasvaa jatkuvasti, en vain jaksa hakea niitä apteekista. Verikokeisiin olisi pakko mennä ja erityisesti EKGhen, mutta ei. Aivan liian ylivoimaista minulle.
Kaikki vaatii liikaa keskittymistä ja minusta ei ole nyt keskittymään mihinkään.
Koulut alkavat pian, enkä ole valmis siihen. Tällä hetkellä mielessä polttelee halu keskeyttää opinnot hetkeksi, jo pelkän väsymyksen vuoksi. Viime lukuvuoden painoin kunnialla loppuun viimeisillä voimillani, enkä ole nyt kesällä pystynyt lepäämään niin paljoa, jotta voisin taistella vielä tämän viimeisen vuoden. Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Voi olla, että teen vielä kesän aikana yhden tai useamman välilaskun, mutta aktiivista bloggaamista ette tule näkemään minun osaltani. Olen yrittänyt vähän seurata lukemistossani olevia blogeja, tehtävä on tosin mahdoton.
Kaikki varmaan jo rivien välistä ymmärsivät, että tarvitsisin nyt paljon aikaa ja paljon apua paranemiseen. Yksin tästä ei tule mitään, mutta en myöskään halua kaataa taakkaani toisten harteille.
En tiedä, kauanko jaksan tätä enää. Olen niin pahoillani.
4 kommenttia:
Voi ei, voimia sinulle! :C
Paljon voimia sulle, tarviit sitä ja tiedän että kohta voi olla jo paremmin jos vaan uskoo. Joskus sen uskon löytäminen voi olla vaan pirun vaikeeta.
<3
Muru, multa saat kaiken tukeni, mitä vaan osaan, kykenen ja pystyn antamaan.
Voimia!<3
- S
Jos voisin, auttaisin sinua askareissasi ja käyttäisin lääkärissä, vaikka iltaisin peittelisin uneen jos se yhtään auttaisi. en tunne sinua mitenkään hyvin, mutta blogimaailmassa olet tärkeä ja varmasti sen ulkopuolellakin. jaksamisia, *ruti* <3
Lähetä kommentti