Diamond's from heaven

6/23/2010

mä haluun siivet.

Anteeksi jatkuva epäaktiivisuus täällä. En jaksa enää lukea toisten blogeja, joten siksi en enää kommentoikaan hirveämmin. Tuhannesti anteeksi!

Kävin tänään psykalla ensimmäistä kertaa taas kuukauteen, ja vielä ihan itse osastolääkärin kutsusta. Pääpointtina käynnille oli miettiä jatkohoitojani, sikäli muutan syksyllä toiselle paikkakunnalle. Ja ihka ensimmäistä kertaa koko hoitojakson aikana puhuin suuni puhtaaksi kaikista tuntemuksistani, itseni vahingoittamisesta ja äidin mahdollisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

Sain taas viime viikonloppuna hirvittävän kohtauksen, puhuasseni Sethin kanssa. Kerroin hänelle asioista, joista olen puhut myös täällä tuossa viime postauksessa. Tunnustin kadottaneeni identtiteettini ja en enää tiennyt mitkä sanat ovat minusta ja mitkä toisilta lainattua. Tähän kaikken mies totesi "Siltä se vähän kuulostaakin".

Kaikki alkoi itkulla. Itkun loputtua en tuntenut mitään, en yhtään mitään. Raavin ihoni käsivarresta, jotta olisin saanut edes jotain otetta jostain, tuloksetta. Ja kaikki taas loppui itkuun. Näin jälkikäteen en osaa lainkaan sanoa, mitä tunsin tuossa mielentilassa. Sen tiedän, että kun ajattelen tuon olevan oikeasti tapahtunut minulle, haluan vain sulkea mieleni siltä ja unohtaa.

Mitä ei muista, ei ole tapahtunut.

Kerroin tuon psykalla, sekä kaiken syömisitäni. Sanoin, että olen lihonnut. En ollut, vaikka mieli niin väitti. Ja eihän tästä kaikesta seurannut mitään muuta, kuin taas 10:net eri kokeet labraan, ekg. Pelottaa taas aivan helvetisti nuo verikokeet, hemmetti, ne sattuu. Ei tietenkään kaikkia, mutta minulla on ilmeisesti "heikot suonet", joten kipu on aivan tajuton. Lisäksi lääkäri kirjoitti minulle Seronil- reseptin. Kyseessä on masennuksen hoitoon käytettävä mielialalääke. Pitänee nyt katsoa, koska saan aikaiseksi nuo lääkkeet hakea sekä roudata itseni terveyskeskuksen labraan. Ennen juhannusta en kyllä tee yhtään mitään.

Juhannus on tarkoitus viettää, teinitermejä lainaten, umpikännissä ja ihan jossain muualla, kuin tässä maailmassa
. Tällä hetkellä olen niin kyllästynyt kaikkeen, taas.

Päivän kylmä totuus: Vituttaa aivan törkeästi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei etkö vois laittaa kuvia itestäs?

noice kirjoitti...

En.

Anonyymi kirjoitti...

Kurjaa kuulla, että oot ihan romuna. :/ Yritä pitää itses pala palaltaq kasassa rakas <3