s t o p

Tammikuun viimeinen päivä, tarkoittaen sitä, että kulunutta vuotta on noin 11 tunnin kuluttua vietetty tasan 31 päivää. Mitä niihin päiviin on sisältynyt? En tiedä kumpia päiviä on ollut enemmän, hyviä vai huonoja, mutta kyllä jonkun pitäisi siltikin keksiä keino, millä hidastaa aikaa. 60 minuuttia, 24 tuntia, 7 päivää, 4 neljä viikkoa, 12 kuukautta, tyhjä katse. Joku hölmö on unohtanut pikakelauksen päälle päivien juostessa silmien edessä kiitävällä vauhdilla, josta on mahdotonta saada mitään otetta. Hämäriä muistikuvia päivien tapahtumista seikkailee mielessäni, mutta on kuitenkin täyttä hulluutta ajatella ajan juoksemista niin helvetin lujaa.

Olen miettinyt tässä päivitystauon aikana itseäni ja sitä kuinka minusta tuli tämä ihminen, joka tällä hetkellä kirjoittaa tätä tekstiä läppiksen mustien näppäinten avustuksella. Vielä syksyn alussa kaikki oli paremmin, vaikka silloin luulin elämäni olevan perseellään. Siitä voitte päätellä mitä ajatuksia käytän miettiessäni elämää nyt. Vinkkeinä annan sanat helvetti, vitutus, ahdistus, pelko, itseinho, vittusaatanamitäpaskaa.

Jotenkin kaikki alkoi pikku hiljaa mielessäni menemään ihan sekaisin, joka johti hiljalleen siihen ettei minulla ollut enää kontrollia pääni sisäiseen maailmaan. Nyt tuntuu, että sielä on joku täysin tuntematon olento määräämässä tekemisiäni. Sairas paskahan minä vain olen, ei minulla ole enää voimia vastustaa sitä miljoonista yrityksistä huolimatta. Vaikuttaako siihen huomion kaipuu vai kenties halu rikkoa maailman normeja, mistä minä tietäisin. Ehkä se on molempia.

Mutta apua minä haluan siihen. Naapurikaupungin keskussairaalasta odotan edelleen erityislääkärin soittoa, mitä ei ole kuulunut. Eihän minusta lähetetty lähetettä, kuin yli 170 tuntia sitten. Kaipa nuo luulevat minun selviävän yksinäni tai ehkä minä en oikeasti apua tarvitse. Itse sanon etten tarvitse, toiset sanoo minun tarvitsevan. Sovitaan niiden muiden olevan väärässä.

Kaikesta tästä pähkäillystä, kaverin sekavasta soitosta ja oudoista unista huolimatta päivä on tähän mennessä ollut ihan hyvä, ainekin siedettävä. Kaipuu tupakkaa kohtaa nousee viimeistään siinä vaiheessa, kun kaivan nipun papereita esiin tarkoituksena lukea kokeisiin (joita on ihan liian monta tiedosssa). Nyt minä siis rupean esittämään hyvää opiskelijaa ja alan pänttäämään ylitsepääsemättömän turhaa tietoa päähäni.

Onneksi pakkaset on lauhtunut, tänään voisi jopa lenkkeillä! Ja toivon, että teillä lukijoillani (joita on 19, sydän) olisi tammikuu mennyt mukavasti (: Ja pieni ujo pyyntö olisi teille, nimittäin ehdotuksia lähenevälle 100:nelle postaukselle! Jokaista ehdotusta lupaan harkita parhaani mukaan, joten kommentoikaa ideoitanne, halaus.