Reissuun mentiin ja kesken kaiken pois tultiin, neljä tuntia yksin linja-autossa. Matka tuntui kylmältä ja liian kovaa soivalta musiikilta. Otsassa havaittavissa selkeää lämpöä, palelen kolme kertaa enemmän kuin normaalisti. Väsyttää, unirytmiä yritän flunssan ohella paikata.
Ehkä yritän tehdä erään koulutehtävän alta pois, ehkä sanon opettajalle, etten kyennyt flunssan takia. En tiedä. Ulkomaille lähtö häämöttää parin kuukauden päästä, yksin taidan olla menossa. Kyllähän se pelottaa, ei käy kieltäminen.
Perjantaina lakkasin ylipitkät kynteni, lakka halkeilee, kuten ihoni pakkasella. Torstaina kävin leikuuttamassa kuivia hiuksiani, keskiviikosta en muista mitään. Lauantaina näin uusia ihmisiä, tiistaina katsoin Paon, maanantaina tosissaan jäi se Japanin tunti. Siinähän se viikko meneekin. Tänään syntymäpäiville, en halua, hyi, lihottaa. Ahdistaa.
Yritän hymyillä. Hymyilen, hymyilen, nauraa en nyt osaa. Mesessä tulee roskapostia, laitan sen nopeasti pois punaisesta ruksista, joka komeilee keskusteluikkunan oikeassa yläkulmassa. Vadelmatee tuoksuu läppärin vieressä, varmasti vielä joskus senkin kaadan koneen päälle.
Huomenna voisin jäädä kotiin tekemään ne perkeleen koulujutut, illasta menisin vain Japanin tunnille. Kuulostaa suunnitelmalta. Hyvältä sellaiselta.

ps. Haluan nähdä Sherlock Holmesin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti