Diamond's from heaven

12/23/2009

Odotettavissa iltaan asti.

Ja tietenkin kun minulla on ollut hyvä päivä niin jonkun on aina pilattava kaikki. Jos joku tietää miten hakeutua ilmaiseen opiskelija-asuntolaan on hyvä ja kertoo siitä minulla, heti. Kotona on mahdotonta elää enää. En halua olla täällä.


Äitini päätti eilen illalla ruveta huutamaan ja syyllistämään vikisten kuinka minä syyllistän häntä. Koitin rauhallisesti kertoa ettei hänen ole mitään järkeä suuttua puoli vitsistä jonka sanoin ja sen vuoksi kaivella jotain vanhoja juttuja. Lisäki kun olen muka nolannut hänet ystäväni edessä vaikka hän tekee minusta ihan samaa pilaa, aina ja kaikkien kuullen. Kuinka monesta on kivaa tulla kotona kutsutuksi nimellä "rääpäle" kun muutenkin ongelmia itsensä ja erityisesti painon kanssa? Kuinka moni mielellään kuuntelee kun joku jaksaa aina kertoa ystävillesi mitä olet pienenä tehnyt ja sitä kuinka tyhmä olet? Onneksi en jaksa näistä noteeraa, mutta jos hänestä uskaltaa jotain sanoa niin hui kamala.

Ja miksi hänen piti ruveta huutamaan edes? Saatika syyllistämään asiaan mitä hän itse tekee? Sanoin siitä hänelle, eikä hän edes kieltänyt sitä. Alkoi vain huutamaan toisesta aiheesta. Lisäksi, hän hetkeksi vaikeni ja meni pois vain tullakseen hetken päästä taas huoneeni ovelle karjumaan. Ihmettelin että miksi hän jatkaa tätä juttua ja vastaukseksi sain käskyn olla pää kiinni. Hänelle ei saisi ikinä sanoa vastaan, hmph, minunko sitten pitää niellä kaikki mitä minulle sanotaan? Empä usko. Heti sen jälkeen hän meni isälleni valittamaan minusta, olisi edes helvetti vie tullut päin naamaa sanomaan. Mutta miksi tulla kun tietää minun olevan oikeassa. Naurettavaa. Tottakai jokaisella on huonot päivänsä, mutta tuolla naisella niitä on aivan liikaa ja hän purkaa ne aina minuun.

Miksi minun pitää olla joku aikuinen itselleni ja omalle äidilleni? Anteeksi nyt vain, mutta en ole aikuinen. Minun ei tarvitse kasvattaa itseäni vanhempaa naista, sinun tehtäväsi olisi valmentaa minua aikuisuuteen. Sinä voisit joskus elää muillekkin kun itsellesi ja omille ajatuksillesi.Tai oikeastaan, tee mitä huvittaa.



Mutta anna minun elää itseni kanssa ilman että minun tarvitsee leikkiä jotain mitä en ole.
Minä en ole aikuinen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äitisi veti kyllä nyt överiksi ton homman, ja teki itsestään naurettavan. Lukemani perusteella sitä huutamista tapahtuu useinkin.. Ei sun todellakaan tarvitse olla aikuinen. Äitisi pitäisi olla aikuinen ja tukea ja kasvattaa sua, ei solvata ja huutaa! Jos voisin muuttua ilmaiseksi asunnoksi voisit asua siellä. Jouluja ja hali. <3

milkyoolong kirjoitti...

Kotona on välillä aika kamalaa. Minullakin oli ennen kuin jouduin karattuani lastariim.

Pitääkin mennä googlaamaan Kater Mossia jos löytäisi jonkun kuvan ilman meikkiä. Håhåå. >O

estelle kirjoitti...

Käy kyselemässä niistä opiskelija-asunnoista vaikka koulukuraattorilta tai terkkarilta! Kaupunkikohtaisesti vaihtelee miten niiden kanssa menetellään, mutta ainakin joissakin paikoissa niissä saa asua vain koulupäivät ja viikonlopuiksi täytyy mennä johonkin muualle. Mutta selvitä nyt ihmeessä asiaa, ei sun tarvitse tuollaista paskaa äidiltäsi sietää!

Jaksamista, susta tulee päivä päivältä vahvempi ihminen, huomasitpa sitä itse tai et. <3