Kun mieli karkaa otteestani.

Viikonloppu on mennyt varsin nopeasti. Liian nopeasti.
Ajatukset hyppivät sieltä täältä tuonne tänne ja edestakaisin. Mikään mielentila ei pysy päällä yli tuntia kun jokin uusi tunne valtaa mielen ottaen koko kehon hallintaansa.
Päällimäisinä ovat olleet viha, suru, epätietoisuus ja pelko.
Nämä neljä ovat sekoittaneet pientä päätäni yhdessä laajan tunnekirjon kanssa maalaten maailmani täyteen eri värejä joita en tunnista.
Kaikki tuttu ja turvallinen on jossain kaukana, minulta piilossa.

Viimeinen työssäoppimisviikko alkaa huomenna näytöllä jonka todella toivon pääseväni läpi, en nimittäin todellakaan halua yhtään pidempää olla tuolla. Tämä käy ihan liikaa voimille.
Haluan takaisin kouluun missä saan rauhassa painaa pääni kovalle pulpetin kannelle antane luomien mennä kiinni ja nauttia unesta. Vaikka siitäkun herää on niskat entistä kipeemmät, mutta ei ole sitä että on pakko tehdä koko ajan jotain. Kukaan ei ole jatkuvasti kyyläämässä teenkö hommiani tai ihmettele kun selviän koko päivän juomalla teetä.
Koulussa saan olla naama niin norsun vituilla kun siltä tuntuu, ketään ei kiinnosta.

Se on jännä, koulua kun niin inhoaa mutta tälläiset asiat opettavat miten ihanaa on olla amiksessa kun mikään ei ole pakollista. Kaikki tekemisesi vaikuttavat vain sinuun itseesi ja saat olla syyllinen jos koulut ei menesty. Reilu peli, i like it.
Sen verran koitan olla aktiivinen että pääsisin kansanväliseen työssäoppimiseen, mutta jos tulee tieto ettei minua valittu niin mikäs siinä.
Sitten saan ihan rauhassa nukkua kaikki tunnit.

Ja tänään tuli pohdittua muutamaa asiaa kun pyörin mol.fi sivulla töitä etsimässä. Nimittäin olen vahvasti sitä mieltä että Suomi ei ole minua varten. Haluan oikeasti työskennellä ulkomailla, minkä vuoksi taidan aloittaa itsepuolustuskurssin keväällä.
Sielläkun saatat ottaa turpaasi turhankin helposti jos et tunne paikallista aluetta. Ei olisi muutenkaan paha juttu saada kunto kohenemaan. Ei todellakaan.

Mitätön post, mitätön minä.
Hymy.