Se on erikoista kun ensin nukut huonosti ja siitäkin huolimatta saat päivän purkkiin ongelmitta. Olet töissä kahdeksan tuntia edelleen hyvin voivana, eikä edes samaan linja-autoon tulleet humalassa olevat ääliöt saa sinua niin kiukustuneeksi kuin voisi saada. Kaikki kuitenkin muuttuu kun pääset kotiin. Kiroat jo heti ulko-ovelle, jatkat kiukuttelua lemmikille, sekä jokaiselle joka uskaltaa katsoa tai sanoa sinulle jotain.
Miksi helvetissä minua rupeaa aina heti kotiin tultua vituttamaan niin raskaasti? Ei, en viihdy täällä, tiedän. Tämä menee jo kuitenkin hiukan yli, haluan pois täältä. Omaan kotiin, omaan rauhaan. En minä täällä saa olla rauhassa oma valittava, rasittava itseni.
Ei, ei, ei. Ei tämä toimi.
Minut on kasvatettu viimeisen päälle lellipennuksi ja tietääkö kukaan miten kärsin siitä? Se etten saakkaan nyt kaikkea mitä haluan koska opiskelijan tulot ovat minimaaliset, tuntuu kuin maailmani romahtaisi. Ihana 50 euron minihame saa minut kiukustumaan kun ei olekkaan yhen äkkiä varaa siihen. Ennen oli. Ja luoja miten oli ihanaa mennä kaupungille mutsin kanssa ja sitten seuraavana päivänä koulussa puhua kuinka minun vaattekappaleisiin meni melkein 200 euroa vaikka eipä nyt kauheasti tullut mitään ostettua. Miten minä vain rukoilen pääseväni rikkaisiin naimisiin tietäen sen olevan harhakuvitelmaa, ei minua kiinnosta tehdä töitä. Haluan vain kaikkea kivaa, koska olen tottunut saamaan kaikkea. Mitä isompi, mitä kalliimpi, sen parempi. En minä edes pysty ostamaan vaatteita jossei se ole merkkivaate, koska minulle on aina ostettu merkkivaatteita. Aina. Hennesin vaatteet vielä siedätän, mutta jos menee siitä 'alemmas' ei, en vain voi ostaa sitä.
Ellei se ole kallis.
Lyhyesti, kiitän vanhempiani ihanan lapsilähtöisestä kasvatuksestanne. Kuten kaikki tiedämme, tätä menoa tulen varmasti menestymään elämässäni !
- - - - -
Muutenkin tuntuu että kuvittelen kaikki ongelmani. Masennus, ruokatottumukseni..
Ihankuin vain esittäisin. Kuin niitä ei olisikaan. Mistä minä tiedän ovatko ongelmani todellisia?
Fibro on ainoa mitä tiedän etten voi feikata, ei kipu feikkaa.
Mutta kaikki muu...?
Omat ajatukseni ajavat minua takaa, pakenen kun en tiedä mitä ne sisältää. Haluan pelastusta mutta kuitenkin torjun sen jatkuvasti. Miksi en tiedä kuka olen. Kuka sinä olet? Miksi satutat itseäsi? Olenko minä paha ihminen? Oletko sinä ansainnut kaiken raivon mitä sinuun puran? Tunnetko tuskan huutavan korvaasi? Anna olla, jätä ajatus. Minun kuuluisi jatkaa matkaa, tahdon vain kuulla vain minne suuntaan mennä. Kaikki sanat ovat kadonneet mielestäni, olen unohtanut kaikki kauniit asiat.
Antakaa minulle elämäni takaisin.
- - - - -
I thin' tht ima fukin' lost in tiz maze. And yeah, tiz maze iz made b ma ver' own mind.
1 kommentti:
Tuo ahdistus ja vittuuntuneisuus kotiin päästessään on niin tuttua. Ärsytti nähdä äidin ja isän ja jopa siskon naama. kotona ahdisti joku enkä viihtynyt siellä, kunnes muutin omaan kämppään ja jatko-opiskelemaan. tunnen oloni paljon paremmaksi yksin. jos sinulla on yksikään mahdollisuus päästä muuttamaan omaan kämppään tässä joskus, niin kannattaa. omat asiani ainakin selkeni ja helpottui kamalasti.
Lähetä kommentti