Siinä vaiheessa leukani tippui laittaan ja päässäni kaikki huusivat yhtä aikaa vittusaatanaa. En halua minkään olevan esteenäni, en minkään. Ulkomaille meno on ollut tähtäimessä niin pitkään, että olen nyt epätoivoisesti yrittänyt ilman pahaa oloa jälleen nostaa painoa. Kenellekään ei varmasti ole mikään yllätys, ettei tuo syyllisyys ole mihinkään kadonnut. Väsymys ja työttömyyskin saavat vitutuskäyrät hyppimään Kiinaan ja takaisin, puhumattakaan siitä, että naistenvaivatkin esittävät ainekin olevansa iskemässä. Nykyään nukahtelen linja-autossa ja koulussa tunneillakin ihan *naps*, tuosta noin vain. Se nostaa vitutusta ennestään.Muutoin tässä minun tylsässä elämässäni ei ole mitään tapahtunut. Sethiä välttelen, koska miestä en nyt vain jaksa. Hän alkoi olemaan jo niin huolissaan minusta, kun en vastannut viestteihin, että ihan perään soitteli. Jopa useempi kerta yhden illan aikana minun painaessani puhelimen hiljaiseksi. Neljännellä soittokerralla taisin vastata, mutta eipä tuosta keskustelusta mitään irronnut. En jaksa vieläkään ymmärtää, että miksi tuo mies haluaa olla minun kanssani. Minussa ei ole enää mitään muuta, kuin tyhjä, tylsä ja täysin eloton kuori. Kuka helvetti rakastaa menneisyyden haamua?
Olen miettinyt siirtymistä avohoidosta suoraan laitokseen, koska en vain jaksa arkea enää. En ihmisiä, en puhumista, olemista, yksinäisyyttä, seuraa... Mitään. Ainoa mikä saa minut pysymään täällä on paska kouluni, jota olen nyt käynnyt niin pitkään etten halua sitä keskeyttää. En halua tuon venyvän yhtään pidemmälle, kuin on pakko, haluan sen nopeasti alta pois. Kaikki pois, minä haluan nopeasti Japaniin. Ja siltikin lintsasin viimeksi tänään...
Mutta pakko on seurata unelmaa vaikka se olisi vitun monen kivenheiton päässä, eikö?
