Koulut alkaneet, uusi paikka ja uudet ihmiset. En taida kuulua tännekään.
Väsymystä, vihaa, pelkoa, häpeää.
Uusi diagnoosi epäily.
Joskus luulin voivani tulla joksikin, olla joku, enkä vain kaikkien vihaama tyttö. Ja jos minua ei vihaa, ei välitä kyllä muutenkaan. Tai jos välittää, ei pysty auttamaan. Olen yksinäinen.
En koskaan halunnut enää tuntea elämää, tahdoin vain kuolla pois. Tästä elämästä poistuminen kummittelee aina useammin mielessäni, koska enhän minä kuulu tänne. En halua enää elää tätä elämää.
Silti opin rakastamaan niitä, joita en halua rakastaa. Rakastuin uudelleen Sethiin, rakastuin uudelleen äitiini ja koko perheeseeni. Silti tahdon pois, kauas pois.
Olisin tehnyt oikean teon tänään, mutta eksyin vääränlaiselle internet sivulle, enkä tahdo enää koskaa elää kuten muut. Haluan vain yhtä asiaa niin palavasti.
Tipun, tipun, matka pohjalle ei ole pitkä.
"Sä et saa enää jatkaa tota"
Päästäkää irti, antakaa mun mennä.
Miksi elämä on niin vaikeeta?
2 kommenttia:
Tää teksti sai mut kamalan surulliseksi. Tiiän et on kliseistä, jopa ärsyttävää toistaa sitä samaa, "yritä jaksaa", mutta niin se vain on. Toivottavasti saat uutta intoa elää, hae tukea niiltä, joita rakastat!
Mä haluisin kommentoida jotenkin, mut en kuitenkaan tiedä mitä sanoisin. Henk.koht. mua itteeni ei auta yhtään, jos toiset tulee sanomaan "koita jaksaa, kyllä se siitä", joten en sano niin. Mutta mitä sitten sanoisin, en tiedä. Halusin nyt kuitenkin vain ilmoittaa, että kommentoisin jos osaisin. ):
(Ja vaikka en sitä ääneen sanonutkaan, toki haluan että "koittaisit jaksaa" ja että "kyllä se siitä".)
Lähetä kommentti