Diamond's from heaven

2/01/2010

k i i t o s.

Vielä ehtii, ainekin meidän kellojemme mukaan. Japanissa on jo vaihtunut vuorokausi, mutta en kertakaikkiaan voi olla hiljaa aiheesta. Pientä fanin ylistystä idoliaan kohtaa tiedossa.

2/1/1982 syntyi henkilö, Matsumoto Takanori, nyt 28 vuotta myöhemmin lähes kaikkialla tunnetaan paremmin nimellä Ruki. Puhumme siis ehdottomasti yhden maailman parhaimman yhtyeen, the GazettE, solistista ja biisinikkarista. Graafista suunnittelijaa unohtamatta.

Kyseinen mies on sanoittanut suurimman osan bändin kappaleista joihin sisältyy uskomattoman voimakkaita tunteita, häikäseviä röyhkeyksiä ja kauniita näkökulmia. Kaiken päälle Rukin ääni on sanoinkuvaammattoman monipuolinen kaikkine örinöineen ja herkistävien ballaadien saattelemana. En tiedä ketään toista solistia, joka pystyy muutamaan ääniskaalaansa niin nopeasti, kuin miten Ruki pystyy. Joka kerta tämä mies saa minut hämmennyksiin avaamalla suunsa, etenkin kun mies pitää puhetta päätöskonserteissa, joita itse olen valitettavasti päässyt vain DVDn välityksellä seuraamaan.

Ruki saattaa alku keikasta karjua asioita kuten "Kuolkaa kaikki", mutta loppu keikasta mies tärisee peittäen kyyneleitään ja kertoo samalla miten loistava tiimi heillä on. Joku saattaa pitää tuollaista törkeän teennäisena feikkinä, mutta minusta se on kuitenkin ihailtavaa. Ruki on monipuolinen jokaiselta osa-alueeltaan. Niin hassulta kun se kuulostaakin, mutta Rukin fanittaminen on avannut silmäni siihen, ettei idolin tarvitse olla täydellinen. Tähän toki vaikuttaa oma kasvaminenkin, milloin tajuaa tämän seikan, mutta tämä mies oli hyvänä apuna minulle sisäistämään tämän asian.

Musiikillinen idolini ja suuren ihailuni kohteena oleva mies täyttää vuosia, enää kaksi vuotta pyöreään kolmeenkymmeneen. Kiitän syvästi ja toivotan hyvää 365 päivää, kunnes taas voin kiltisti miestä onnitella.

お誕生日おめでとう, ルキ

2 kommenttia:

K kirjoitti...

Ihana postaus. <3 Paljon onnea Rukille tosiaankin~!

. kirjoitti...

Toi on hyvä, oikeasti. Siis ettei idolinkaan tarvitse olla (eikä kukaan heistä kuitenkaan ole) täydellinen, ihmisiä kaikki tyynni. Monesti erehtyy luulemaan - varsinkin kun fanityttöilee tarpeeksi sokeana - että näiltä rock-maailman huipuilta sun muilta puuttuu kokonaan heikkoudet, virheet ja inhimillisyydet, koska niiden paljastaminen vähentää usein mediaseksikkyyttä ja sen myötä suosiota. Paitsi!

Jos niiden kanssa osataan olla sinut, ja tuoda ne tyylikkäästi esille. Omalla kohdallani Dir En Greyn vokalisti Kyo on tehnyt tällaisen vaikutuksen ja näyttänyt, että yhtä syvissä syövereissä silläkin puolen aitaa käydään. The GazettE on jostain syystä onnistunut lipsumaan ohitseni kerta toisensa jälkeen... Ehkä olis syytä tehdä aloite ja kuunnella kokeeksi! Mistä levystä kannattais aloittaa?