Ja unessani mä heräsin.

Tulin tänään siihen tulokseen, että tulen kertoilemaan täällä blogissa tänä vuonna enemmän ja syvemmin itsestäni, kuten myös fyysiltä ominaisuuksiltani sekä jatkuvasti muuttuvasta tyylistäni, johon olen toisinaan varsin tyytyväinen. Kun saan uuden kameran joskus, lupaan tuoda julki myös kunnon kuvamateriaalia ! Ensin tosin koitan saada vanhan Sonyn kamerani kuntoon nytten kun löysin sen piuhankin, että saan jälleen kuvia koneelle. Eihän se piuha tietenkään hankalassa paikassa ollut, sielä se oli missä aina ennenkin, mutta olin jotenki huonosti katsonut siitä valkoisesta korista mikä on pöytäkoneen näppispöydän alla, että se vain jäi näkemättä. Too bad. Mutta tänään muista asioista.

Tänään kävin tosissaan paleltumassa kaupungilla. Pari tuntia kiertelin tuskastuneena mukanani vain ensimmäisestä liikeestä jossa kävin noutamani keikkalippu japanilaisen LM.C'n keikalle. Jostain syystä japanilainen musiikki vetää minua erittäin vahvasti puoleensa. Syynä on yleensä se, että artistit ja bändit sieläpäin ovat hyvin muuntautumiskykyisiä. Ja kuten sanoin jo, tyylinikin on alati muuttuva, joten se on asia mitä arvostan niin ihmisisten kesken kuin musiikissakin.

Seuraavaksi kipitin kirjakauppaan hakemaan kirjan, jota minulle suositeltiin minun elämäntilanteeni vuoksi. Siskonmakkarat (toim. Laura Hakala), joka odottaa piilossa laatikossa, että jaksan ja uskallan lukea sitä. Ehkä sitten huomenna. Kirjoja tykkään lukea yleensä aamulla päivän valossa ja illat luen fanfictioneita, kun kone tarjoaa näytöstä omaa valoa lukemiselle. Siinäkin teoriat.

Pyörin vielä toisessa kirjakaupassa ja sen jälkeen monenmoisessa vaatekaupassa etsimässä paitoja ja farkkuja. Farkkuja ei minunlaiselle tappijalalle löytynyt (pitää oikeasti lähteä Helsinkiin farkkuja metsästämään), sen sijaan löysin peräti kolme paitaa joista asiallisimman näettekin. Rakastuin siihen heti.

Brand; nümph / style; Demon

Ihana, eikö?

Lisäksi ostin vielä perus Ichin paitoja kaksi kappaletta. Ichin vaatteita tuppaan kuolaamaan kieli pitkällä, ne on vain luvattoman ihania sekä se on harvoja merkkejä jotka ymmärtävät, ettei kaikki ole yli 160 cm pitkiä. Tyypillisesti löydän jonkun mukavan paidan, mutta se osottautuukin joko liian pitkäksi tai liian leveäksi. That sucks.

Ja tuota.. Kertokaa minulle mistä haluaisitte minun kirjoittavan, arvon lukijat. Teitä huomioin aivan liian harvoin vaikka tuo luku 15 onkin ihana (sekä hämmentävä!). Anteeksi.
Tuntuu muutenkin, että teksitini ovat pääsääntöisesti törkeää angstisia tai päiväkirjaa. Kai te muutakin haluatte lukea? Kertokaa minulle mitä (:
Saa vaikka heitellä ideoita jo siihen, mitä kirjoitan kun tulee 100. postaus täyteen.

ps. mountain dew free on vihdoin löytänyt tiensä kauppojen hyllyille.