Olen haamu joka haaveilee oikeasta ruumiista, sen lämmöstä ja turvasta.
Kroppa huutaa valheita minulle joihin en halua tarttua mutta siltikin kuljen sen ohjeiden mukaan.
Kerroin tänään mutsille totuuden. Mieli antoi periksi loppujen lopuksi ja nyt istun huoneessani tietämättä teinkö sittenkään oikein.
Tämä aamu oli kyllä niin hirveä että jos jokainen aamuni olisi tuollainen voin kertoa etten jaksaisi sitä kovin pitkää.
Mutta mutsi ajatteli että yritetään ensin kotikonstein vähän, sitten jossei toimi niin apua haetaan muualta. Paikoista jotka pelottavat minua niin helvetisti, mutta en minä ihan tätäkään elämältäni halua.
Haluan, mutta en halua. Vaikeaa, eikö?
Nyt olen lukittautunut huoneeseeni, en halua nähdä ketään juuri nyt.
Mutsi sanoo että se on tän vuoden aikana löytäny paljon syitä joiden takia se on musta ylpeä. Koska mä olen niin rehellinen ja uskalsin nyt sanoa sen mitä en aikaisemmin ole uskaltanut. En pystynyt.
Vittu se oli oikeasti vaikeaa.

Täytyy sanoa että olen iloinen että minusta ollaan ylpeitä, vaikka onkin paljon asioita minkä takia ei ehkä kannattaisi, mutta ei vanhempieni tarvitse niistä tietää.
Ovat onnellisempia noin.
Toivon että kertomiseni tuotaa tulosta. En ole enää yksin tämän kanssa. Vaikka eniten minua pelottaa tämän vaikutus meidän arkeen. En halua satuttaa tai tuhota mitään. Haluan vain apua, koska ei tähän yksin pieni ihminen kykene.
Toivottavasti huominen ei olisi niin kamala.

3 kommenttia:
fiksu tyttö ♥ mieki oon ylpee
yhdyn nccyyn! rohkea teko mutta hieno teko. ♥
Olen onnellinen puolestasi, että olet vielä hengissä, ja olet saanut tavata uusia ihmisiä ja ystävystyä heidän kanssaan.
(Kiitos kommenttisi loppuosasta.=
Ja sinun postaukseesi vedoten, se on vaikeaa kertoa totuutta, se on vaikempaa kertoa vielä omalle vanhemmalleen kuin tuntemattomalle, mutta teit sen silti. Minäkin olen ylpeä sinusta, monet eivät samaan pysty.
Toivottavasti asiat selviävät.
Lähetä kommentti