Diamond's from heaven

11/02/2009

äänellinen äänetön

Vihdoin, siis vihdoin olen keksinyt itelleni nimen jota voin kantaa ylpeydellä. S I N alkoi rassaa mieltäni siinä vaiheessa kun tajusin yhden lempipändini, D, entisen jäsenen taiteilijanimen olevan SIN. Olisihan se pitänyt arvata.

Tämä päivä on mennyt pulkkaan kolmen tunnin yö unilla ja en usko että huomenna tulee unisaldoa kauheemmin korotettua. Pakko kohta varmaan ottaa sairaslomaa unettomuuden takia... Ei vain jaksa enää.
Torstaina menen ottamaan sikarokotteen ja tunnustan pelkääväni ihan helvetisti. Ensinnäkin se että minua tökätään neulalla ja toiseksi, minuun tökätään jotain ei-niin-hyvin-testattua-mössöä.
Ketäpä ei pelottaisi tässä vaiheessa? Pakko kysellä siskon vuoroja vähän että josko hän selviäisi minulle kuskiksi kotiin päin ja tulisi henkiseksi tueksi paikan päälle kun Emo ja Blondi eivät ole rokotetta hankkimassa ja Snail on jo sen itseensä päästänyt tuikkaamaan.
Mutta päätin että jos kuolen rokotteeseen niin sanompahan vaan että liikaa on asioita jäänyt tekemättä, mutta jos en nyt sitä ota voin vannoa kuolevani viimeistään sitten itse sikainfulenssaan. Ja onhan tässä myös se, että vaikka itse en saisi oireita, minä voin silti olla taudin kantaja jossen rokota itseäni. Tällä haluan siis turvata myös läheisiäni.

Ja mitäs mitäs. Loppukuusta olen ilmeisesti menossa Mikkeliin, joten miksi en suojaisi itseäni? Ja jos olen lähdössä keväällä kuukaudeksi Saksaan niin mikä ettei, pitäähän sinne muutenkin ottaa myös hepatiitti rokote niin otetaan nyt samantien suojaus kaikkea mahdollista vastaan.
Vaikka eihän mikään rokote suojaa 100%, mutta antaahan se nyt vähän tukea ja turvaa ihmiselle.
Matkailusta tuli mieleen. Juttelin tässä nettitutun Ruzen kanssa mesessä ja hän tartutti minuun mitä loistavimman idean.
Au pairiksi Japaniin.
Miksen itse ollut tajunnut tuota aijemmin? Olen vain miettinyt miten pääsen Japaniin johonkin päiväkotiin tai vaihtoehtoisesti kouluun, mutta au pair ! Aivan loistavaa.
Nuoreksi naiseksi hän osaa kyllä yllättää, kiitos honey.

Olen ennenkin suunnitellut lähtöä sitten kun valmistun ja pysyn edelleen samalla linjalla. Miksi ihmeessä jättäisin koulun nyt kesken kun niin paljon paksaa olen tämän takia niskaani saanut ja alan olemaan jo voiton puolella suoritettujen opintoviikkojen kanssa. Tätä paskaa työssäoppimista on enää kuukausi jäljellä joten vittu minähän en rupea luovuttamaan tässä vaiheessa. En todellakaan.
Minä en ole luovuttaja tyyppiä. Minä voisin jäädä kotiin nukkumaan kun väsyttää mutta minä kasaan itseni ja nostan katseen maasta. Minä kipitän nilkkureilla niin että vanhat keski-ikäiset miehet eivät voi muuta tehdä kuin kuolata persettäni. Vittuako minua kiinnostaa. Ja minä olen edelleen nukkunut kolme tuntia. i think it cuz of the fakin' fullmoon.

Ja muuten. Minä haluan lisää korkokenkiä/nilkkureita. Niissä tunnen olevani edes kutakuinkin seksikäs. Grau.

//ps. kyselin vähän exältä että mitä jos menisin niille tässä joku viikonloppu.. voi minua.

2 kommenttia:

nccy kirjoitti...

silmänruokaa

HAH HAH !!

Anonyymi kirjoitti...

Huh. Nostan hattua jos otat sen rokotteen, en itse uskaltaisi edes, vaikka kuulun riskiryhmään lapsuudensairauteni takia, jota kannan edelleen. Mutta ehkä se pitäisi ottaa, en tiedä. Se vaan pelottaa jotenkin kauheasti.

Kolme tuntia on tosi vähän, ja varmaan väsyttää kovin paljon.. Toivottavasti täysikuu väistyy ja saisit nukuttua vähän univelkaa pois.

Yritä jaksaa!