Diamond's from heaven

10/18/2009

Heikkoa muutoksen tuulta idästä.

Päätin vaihtaa Blogger nimen ja osoitteen sillä Sonye on aikalailla yleisessä käytössä netissä.
Olen jo jonkin aikaa miettinyt itselleni "nettinimeä". Onhan minulla jos jonkinlaisia erinimiä, tunnuksia, lempinimiä joista mikään ei ole tuntunut niinkään omalta.
S I N, eli ihan tarkotuksella isolla kirjoitettu, tarkoittaa tietysti syntiä. En todellakaan koe olevani syntinen ihminen, mutta koen omaavani sellaisia ajatuksia joita ei voisi edes julki tuoda ja niiden takia olen päätynyt nimeen S I N.

Blogin uusi osoite taas kuvastaa sitä kuinka minä harhailen liikaa todellisuuden ja epätodellisuuden rajojen välillä osaamatta pysähtyä todellisuuteen. Kadotettu todellisuus vastaisi enemmän minua, mutta sen englanninkielinen vastine oli valitettavasti varattu. Damn.
Suomea en käytä kuin itse blogin nimessä ja sekin tulee muuttumaan sitte kun väsään joskus uuden ulkoasun ja vaihdan bannerin.
Ja toinen syy miksi en nyt vaihda sitä onse että nimi on työn alla.

Tänään olen saanut taas ihme säihkeen, joita saan kerran kuukaudessa tiettynä ajanjaksona joista jokainen nainen tietää ehkä liikaakin. Tarkoitus oli lähteä koiran kanssa taas lenkille, mutta päätinkin korvata lenkkeilyn haravoimalla meidän takapihan. Ihan tuosta noin vain.
"Mä voisin haravoida"
Sitten koneelle ja lähetin bluethoothin avulla puhelimeen lisää musiikkia, työvaatteet päälle ja tästä sitten pihalle palelemaan haravan kanssa. Tunti sen kanssa tuli huidottua. Jossen huomenna lähde kaupunkiin niin menen jatkamaan hommaani, sillä etupihaan en kajonnutkaan.
Ei huvittanut.
Luntakin alkoi taas sataa joten lehdet pitäisi tosissaan saada pois. Olen hieman viime tipassa liikkeellä, minkäs teet.

Muuten olen taas laiskotellut tänään. Tein sentään Japanin läksyt vaikkei huomenna ole tuntiakaan kun opettaja lähtee käymään kotimaassaan. Voisin ahtautua hänen matkalaukkuunsa. Tämän viikon koitan nyt käyttää hiraganojen opiskeluun ! Ne pitäisi nyt oikeasti oppia nimittäin... Oh shit.
En kyllä silleen valita, sillä haluan ne kuitenkin oppia.


Tänään piti taas tehdä niin kauheasti kaikkea, mutta mitään en ole tehnyt, jossei haravointia lasketa. Minulla on taas neljä fanfictionia kesken. Onse niin helvetin vaikeata saada yhtä valmiiksi ja sitten vasta aloittaa toista... Ja edelleen j-rock fanficeistä on puhe. Voisin valoittaa sen verran että kaksi näistä ovat D-bändi aiheisia, yksi the GazettE ja yksi jossa seikkailee kahden edellämainitun bändin jäseniä sekä heidän lisäksi myös muista bändeistä väkeä. Pitää nyt vähän vielä suunnitella !


Tässä kaikki tältä erää. Chio honey~

1 kommentti:

K kirjoitti...

Lisäilin! :)
Btw, mitä mieltä olet Gazen BID -sinkusta?
Mitä hiraganoihin tulee, voisin suositella kikkaa jonka havaitsin itse opiskelussa varsin tehokkaaksi.
Hiragana Drill. Toimii hyvin yhdistettynä kirjoittamiseen.