Vanha vitsi.

Eilen tuli taas kävästyä tohtori Minä-Puhu-Hyvä-Suomen juttusilla. Oli toinen kerta tänä vuonna (eikä se muistanu mua, ylläri!) . Ensin tuli kyllä käytyä hyperpirteällä kouluterkalla, joka sitten kertoi minulle, että nyt oikean lääkärin juttusille. Olin siis mennyt kolmen tunnin yöunilla koululle, matkustanut tunnin, käynyt terkalla (tässä välissä kävin nopeasti näyttämässä sairaslomalappua ekan tunnin opettajalle) ja sitten matkustin taas saman matkan kotiin. Äiti oli tässä välissä soittanut minulle päivystysajan kotikuntani terveyskeskukseen. Tulin kotiin jossa kerkesin olemaan puolisen tuntia, kun siskoni kaahasi autolla talomme eteen ja olikin jo aika lähteä terkkariin.

Sielä sitten istuttiin tovi, kun tohtori oli hiukka myöhässä aikataulustaan. Päivystävän elämä, minkäs teet. Kerkesin tutkimaan terkkulan uutta ilmettä, joka oli buukattu täyteen possunuha pelottelua ja käsidesi pulloja. Lähes jokaisessa ovessa oli teksti, jossa pyydettiin olemaan pahastumatta kun henkilökunta välttelee kättelyä taudinaiheuttajien leviämisen estämiseksi.
Naurahdin.
Minua ei asia haitannut sitten yhtään. Inhoan kättelyä.
Kuuntelen kun äitini taas jupisee tuikituntemattomille yhtä sun toista kun itse vain istun yhdessä lukuisista odotuspenkeistä iho kalpeampana kuin normaalisti. Viimeinen tohtorin huoneen ovi aukeaa ja vanhemman luokan nainen tulee rollaattorin kanssa ulos. Hetkellisesti ovi taas sulkeutuu ja hetken päästä taas aukeaa tohtorin kailottaessani nimeäni käytävälle. Nousen penkistä kohti huonetta äidin seuratessa minua turhankin tutuksi käyneeseen huoneeseen.
Tohtori MPHS kyselee pikaisesti huonolla suomellaan oireeni, kauanko niitä on kestänyt ja esitti tarkempia kysymyksiä.

"No mitä sinä odottaa? Takki pois ni minä kuuntelee"

Ja niin keuhkot kuunneltiin, kun niistähän minä valitin kertoen epäileväni keuhkoputkentulehdusta. Mitään siihen viittaavaan ei kuitenkaan löytynyt, mutta varmuudeksi tohtori vielä tutki pikaisesti korvakäytävät ja nielun.

"Nielu varmaan punoittaa. Katsotaan. No niimpä tekee."

Jälkitauti ja taas saikulle. Jes. Varmuudeksi tohtori laittaa minut menemään ensi-apuun mittauttamaan tulehdusarvot. (Väärin otetun) Mittauksen jälkeen ei kuitenkaan mitään hälyyttävää löytynyt, joten ei muutakuin kotiin lepäämään.

Tohtori MPHS on ainoa lääkäri kenen taitoihin luotan, mutta tuo ensi-avun täti otti päähän. Ensinnäkin siksi, että väärällä mittaustyylillään satutti minua. Ja ensiksi pitäisi kysyä asiakkaalta kumpi kätinen tämä on. Nyt minulla on siis oikean käden keskisormi hiukka kipeä mikä on sinänsä ikävä, koska olen oikea kätinen. Perkele.

Huomenna olisi koe, josta olisi pakko päästä läpi, mutta minuapa ei tule koulurakennuksen lähettyvillä näkymään. Soitin maikalle ja tämä selvitti, että voin suorittaa kokeen loppu kuusta. Saampahan enemmän aikaa valmistautua ja samalla parantua rauhassa. Parin viikon päästä pitäisi olla skarppina kun kaksi keikkaa olisi tarkoitus käydä katsomassa. Eikä vain pitäisi, vaan haluan.

Tampereella olevan keikan matkustustapa, aikataulu, yäpymispaikka = kaikki on jo etukäteen suuniteltu, mutta aikaisemmin olevan keikan juttujen kanssa olen vähän kusessa itseni kanssa kun en ole saanut aikaiseksi ottaa vanhaan ystävääni yhteyttä (siis kenen kanssa olen sinne menossa). Kun muutenkin olemme nykyään olemattomasti tekemisissä toistemme kanssa. En edes muista koska viimeksi näimme. 2 kk sitten?
Aika perseestä, asummehan samalla paikkakunnalla. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni tässä joku päivä.


Ukkonen taas jyrähtelee ulkona, joten kävin kiskomassa kaikki johdot talosta irti. Kirjauduin ulos messengeristä ja aloin kuuntelemaan musiikkia MP3:selta aikessani säästää tietokoneen akkua. Pitäisi alkaa kirjoittaa jotain uutta. Novellia tai fanficciä. Ideoita ei vain tosin ole kauheasti päässäni. Jonkin verran, mutta nekin pitäisi käyttää keskeneräisiin kirjoituksiin.
Tällä hetkellä yksi fic on julkaisua vaille valmis ja muutama lupaava idea taas pitäisi potkaista paremmin käyntiin. Pitää nyt katsoa jos viikonloppuna saisi tuon yhden julkaistua.
Eihän tässä ole ollut kuin varmaan kk kun olen senkin homman suunnitellut tekeväni... Hoh.

Koitan taas jatkaa yhden fanficin lukemista, koitan parantua ja lukea kokeisiin. Ja otan yhteyttä siihen vanhaan ystävääni. Stressaan vähemmän, lepäilen, syön enemmän ja ajattelen positiivisemmin.
Tulipas kauhea lista. Saa nähdä mitä kaikkea saan toteutettua. En varmastikkaan kaikkea. Listalla on jo muutama ylivedettävä kohta, mutta yritetään.