Heikon asuntotarjonnan vuoksi joudun asumaan väliaikaisesti vanhempieni luona. Sulattelin ajatusta pitkään, hartaasti ja huolella, ennen kuin tavarani todellakin tulivat mukanani tähän kirottuun taloon. Olo on tukahduttava. Äitini sairas mieli ja sairaat jutut ahdistavat. Sanon hänelle, etten halua puhua samoista asioita enää, joista on puhuttu jo vuosi.
Ahdistukseni ei kiinnosta, koska minun pitäisi olla täydellinen tytär ja tukea hänen masennustaan. Vaikea on tukea ihmistä, joka on aina toivonut ettei minua olisi. Ettei siskojani olisi. Tuo nainen kehtaa haukkua ja vähätellä minun siskojani. Minunko pitäisi vielä jaksaa tukena olla? Naurettavaa.
Mitä tuo nainen sanoi vuosia sitten masentuneelle siskolleni? "Voi voi, kaikista tuntuu välistä vähän siltä." Sisko oli lähellä tehdä itsemurhan sen jälkeen. Muistutin äitille tapauksesta, hän suuttui. Mitä tuo nainen on sanonut kaikki nämä vuodet? "Jos äitiydessä olisi peruutus-nappi, teitä ei olisi olemassa! Äitiys on paska virka!" Se itkettää edelleen.
Täällä oleminen saa minut voimaan pahoin. Haluisin kertoa ja puhua jonkun kanssa kaikesta, mitä tuo nainen sanoo. Olen vuoden yrittänyt puhua järkeä tuolle, itkenyt ja huutanut, mutta ei. Kaikki on häntä vastaan, ketään ei kiinnosta, kukaan ei ole sanonut hänen olevan hyvä äiti.
Asiat ovat huonosti silloin, kun ihmiset eivät toimi kuten hän haluaa. Minä olen viallinen, koska en ole enää riippuvainen hänestä ja minulla on omat mielipiteeni. Minä ja siskoni olemme syyllisiä hänen masennukseensa. Onpa erikoista, sillä me olemme kaikki sairastuneet hänen takiaan, kukin tavallaan...
Nyt tuo meni suihkuun, kohta se tulee taas jatkamaan paskan puhumista...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tiedän mikä helvetti on palata takaisin sinne, missä kaikki vain pahenee, ja mistä pahoja asioita on lähtöjään. Se on tosi paha paikka, olen samassa tilanteessa, joudun asumaan kotona koska asuntotilanne on surkea.
Tsemppiä sinulle. <3
moikka!:) oon nyt kohta melkein vuoden kirjoittanut mun blogia ja olisi kiva jos saisin vähän uusia lukijoita, haluaisitko tulla kurkkaamaan?:)
osoite on http://www.nooris.blogspot.com
Lähetä kommentti