Vaikea ymmärtää, että minä olen olemassa

Jostain syystä eksyin tänne. Eksyin suojattuun blogiini. En pitänyt näkemästäni.

Täällä huokuu edelleen kaikki pahuus, jonka keskellä mieleni on joutunut seikkailemaan. Ei valoa tai mitään ulospäästyä siitä helvetistä, pääni sisäisestä vankilasta, pelottavasta paikasta. Kaikki ajatukset taistelivat toisiaan vastaan, koskaan ei ollut hyvä olla. Ympärillä olevat halusivat auttaa, kietoa kätensä ympärilleni suojellakseen, mutta myrkkyä oli heidän sanansa ja käsissä ruusun piikkejä.

Salatussa blogissa oli pelkästään laihdutussuunnitelmia. Kalorimääriä, vihattuja kilogrammoja kehostani, kiellettyjä ruokia. Missään ei ollut pohjaa, laihdutus tuntui olevan elämän tarkoitus, eikä millään muulla ollut merkitystä. Yksi blogi ja vain yksi aihe, miksi näin?

Olen nyt pääsemässä masennuksen syövereistä takaisin elämään. Näen enemmän asioita, kuin koskaan ennen ja nautin näkemästäni. En satuta itseäni, en syyllistä itseäni, en halua kuolla. Tahdon näyttää kaikille, ettei peli ole vielä oli, minulla on tahtoa jatkaa kohti tulevaa.

En pelkää tulevaisuutta, vaikka se on niin kovin arvaamaton ja vaikea hahmottaa. En piiloudu vastuulta, olenhan minäkin jo aikuinen. Kerään voimaa voittaa viimeisen esteen edestäni: itseni.

Laihuushäiriö ei ole kadonnut minnekään, tosin usein valehtelen itselleni niin, mutta haluan nähdä elämäni normaalipainoisena, onnellisena. Haluan jaksaa taas, haluan liikkua.

Joulussa on taikaa uskomatona, jotain aivan voittamatonta. Se antaa uskoa ja näyttää valoa tunnelin päähän. Minä tästä vielä tokenen, nyt minulla on vahva peruskallio jalkojeni alla tukemassa minua, enkä voi pudota enää.

Rakastan sinua. Onnellista ja rauhallista joulua kaikille.