Likainen parketti.

Blogin nimi vaihdettu. Hyvä alku tälle vuodelle, oli sen kerran kliseinen tuo edellinen. Eipä tullut parempaa keksittyä. Tämäkin on nyt englanniksi kiitos Emon, joka on omien sanojensa mukaan rakastunut kaikkiin enkunkielisiin nimiin. Itse olin nimittäin ensin laittamassa nimeä suomeksi, mutta tämä toimii loistavasti. Tämä taitaa olla viides bannerini... Aika harvoin tuota vaihtelen. Ensimmäiset kaksi-kolme taisivat olla Rukin kuvia, joista seuraava Aoi ja nyt annoin Kaille luvan loistaa. Jos joku ei tiennyt (??) niin kyseessä on the GazettEn jäsenistöä, näin yllätykseksemme. (Ruki - solisti, Aoi - kitaristi, Kai - bandleader & rumpali. Ja Ylemmässä sivukuvassa meille posettaa Uruha - kitaristi)

Eilinen yö meni erittäin sekavissa tunnelmissa, kun Sethin kanssa kävimme nukkumaan. Ensin olin suorastaan vihainen hänelle, syytä en kerro, ja sen jälkeen itkin, itseni takia. Sairas mieleni koki kolauksen, josta kumminkin koko pää meni sekaisin. Hiljaa itkin ja itkin jolloin poikaystäväni otti minut lämpöiseen syliinsä kertoen minulle pari pientä lohduttavaa faktaa.
Tuli vain niin heikko olo. En halua roikkua muissa, aivan kuin en pärjäisi yksin.

Enhän minä pärjääkään.

Pidimme parin tunnin keskustelutuokion itkuni loputtua jolloin kävimme läpi niin henkilökohtaisia asioita, etten ikinä uskonutkaan puhuvani niitä kenellekään ääneen. Laittaisin asian muuten illalla nautitun alkoholin piikkiin, mutta totuus on, etten ollut humalassa.
Yöllä vaan tulee puhuttua niin henkeviä. Aamulla oli aikanen herätys, joka ei kumminkaan hyödyttänyt ketään (vittu, kun pitikin laittaa se herätys päälle). Sängyssä viruttiin puolitoista tuntia, tosin Seth kävi pari kertaa Snailin vanhempia auttelemassa nostohommissa (niillä lihaksilla sietää auttaakin) minun viruessa lämpöisen peiton alla piilossa kylmältä talvelta.
Snail koomaili aamun, joten näin parhaaksi lähteä Sethin kanssa samalla kyydillä kylälle odottamaan hänen linja-autoaan omani lähtiessä vasta tunnin päästä, kun mieheni auto. Kävin sillä välin kaupassa jossa ensimmäisessä liikkeestä jouduin pakenemaan miestä, joka tuppasi käymään turhan läheiseksi. Ensin se vilkuili, sitten käveli parin metrin päähän ja seuraavaksi se oli alle puolen metrin päässä minusta. Sain itseni ennätysajassa pois sieltä ja kipitin seuraavaan kauppaan.

Onse kiva...

Linkkuun päästyäni vieressä oleva mies rupeaa heti kyselemään pakkastilannetta. Ensin mietin, että eikö näistä nyt pääse eroon, mutta onneksi tämä yksilö osottautui asialliseksi. Muutama sana vaihdettiin ja päätepysäkillä toivotti vielä hyvät uudetvuodet. Miksei kukaan omanikäinen voisi keskustella kanssani? Oh well...

Mikäs siinä.

Kotona odotti oma kone ja rauha äitin ollessa onnellisesti iltavuorossa. Nyt hänellä tosin alkaa jonkinlainen vapaapäivien putki, mutta ajattelin mielistellä ja myötäillä niin ei kamalaa sotaa varmaa syty. Hirveää on tottakai, kun omassa kodissaan ei voi olla se kuka on todellisuudessa, mutta joskus on parempi pitää kaikki kulissit pystyssä. Ei sitä muuten itsekään pysyisi. Käsikirjoitukset on kirjoitettu jo valmiiksi jos vanhemmat haistavat vahingossa hanskojeni haisevan savukeelle, sillä eihän sitä tiedä. Ärsyttää kumminkin, kun sorruin taas polttamaan. Onneksi kuitenkin muistan miten perseestä kyseinen tapa on joten en kyllä aloita uudestaan. En todellakaan. Juomaakaan en halua ratketa, en. Maistella kyllä, mutta humala ja krapula ovat molemmat niin syvältä, että auringon valoa on turha koittaa siellä reijässä nähdä.

Sekaisaa ja pitkää tekstiä tuli tänään aikaiseksi. Tästähän voisi olla lähes ylpeä. Kuten siitä että edellinen merkinkä on julkaistu tasan keskiyöllä, tajusin sen tuossa päivällä.
Tänään ehkä lähden vähän kaupoille ja huomenna pitäisi panostaa taas tekemättömiin koulutehtäviin. Kiinnostaako? No ei vitussa. Mutta pakkohan se on, en käy koulua siksi, että voisin kusta koko homman. Pitänyt yli puolet koulusta mennyt ihan päin vittua...
Wish me luck.