Diamond's from heaven

12/13/2009

|| 一 || 二 || 三 ||


Part I
- m - y - s - e - l - f -


Viikonlopun mittaiselle päivitystauolle on olemassa loistava syy; Seth oli meillä koko viikonlopun jonka ainaka en hirveästi bloggerin saloja viitsinyt tutkia. Se tästä vielä puuttuisi että herra löytäisi blogini...

Perjantaina koin suurta helpotuksen tunnetta päästyäni keskustelemaan Snailin kanssa ongelmistani. Koskaan aikaisemmin ei ole tuntunut niin hyvältä ja helpolta puhua itsestään sekä syvimmistä ajatuksistaa kuin nyt kun tietää toisen oikeasti ymmärtävän.
Siinä saa aina enemmän ottetta myös itseensä juuri sellaisen tuen ohella mitä todella sillä hetkellä tarvitsee. Kun toinen tietää tilanteesi hän myös tietää miten 'kohdata' sinut sinuna eikä tyrkytä apua, eikä myöskään haistata vittuja kertoen ettei muka ole mitään ongelmaa.

Kieltämättä edellee tuntuu että olen aivan terve. Peilistä katsoo täysin terve ihminen.
Mutta silti sitä tajuaa kuinka sairas mieli todella on. Silti siitä vain nauttii.
Keho huutaa edelleen kuinka koko juttu on väärin, mutta sairas mieli pitää kehoa tiukasti otteessaan jättäen terveet ajatukset jonnekkin paikkaan mistä niitä ei löydetä.
Enkä halua löytää niitä. Näin on hyvä.


Part II
- l -o - v - e -


Meille meinasi jo tulla jokin erontapainen Sehtin kanssa, minun toimestani yllättäen. Yritin herran päähän takoa järkeä kuinka hänen pitää vähän miettiä itseään kun on minun kanssani. Sanoin että minä saatan seota ihan koska vaan, sanoin että minulla kestää pitkää saada itseni kuntoon, sanoin etten voi antaa itseäni hänelle täysin koska tarvitsen voimia jaksaa itsekkin.

Silti se haluaa olla minun kanssani.

Se sanoo näkevänsä ettei kaikki ole hyvin, se sanoo näkevänsä minun olevan väsynyt. Se jopa sanoo että kyllä hän on itseääkin miettinyt. Se tietää että voin saada rajun mielialamuutoksen ihan koska tahansa.

Silti hän hän makasi kanssani sängyn päällä lämmittäen minun kylmää kehoani antane samalla suudelman hiuksiini.

Tuollainen antaa aika paljon voimaa tiedättekö? Tuo antaa minulle luvan olla minä. Mutta entä nyt kun olen luvallinen olemaan mitä olen, mitä jos minä todellakin satutan häntä? Pitääkö miehen, joka kaikesta tästä huolimatta seisoo rinnallani sietää tälläistä naista, pientä ongelmapaketia johon ei ole sanakirjaa eikä käyttöohjeita? Tälläistä pientä tikittävää aikapommia?


Silti hän pitää minua kädestä ja saa minut nauramaan.

Part III
- p - s -


Ensi viikko on viimeinen viikko ennen joululomaa. Sehtin kanssa saatiin laitettua huoneeseeni jouluvalotkin ja koen niistä suurta ylpeyttä, ne ovat oikeasti melko tyylikkäästi laitettu. Normaalisti olen aina laittanut jouluvalot ikkunoihin, mutta tänä vuonna laitoinkin ne sitten kulkemaan cd-soittimeni päältä television ali ja siitä sitten kiipeämään vähän seinää pitkin. Se ovat sellaiset pinkit sydänvalot jotka saavat sinisen tapetin näyttämään violetilta.
Ihmeen hyvin ne sopivat tänne.

Joululomalle en ole suunnitelmia saanut tehtyä. Mitä nyt ystäviä ja miestäni tapaan, muuten olen toivottavasti kotona koneella kirjottaen fanfictioneita tai vaihtoehtoisesti perehtymässä jopa hieman koulujuttuihin. Toiset sanovat että lomilla kouluasiat sivuutetan täysin, mutta minä puolestani yritän pitää muistiani vireessä edes joululoman verran. Kesäloma on asia erikseen, silloin pyrin unohtamaan koulun olemassa olon täysin onnistuen siinä miltein täydellisesti.

Ensiviikolla on tarkoitus saada Snail käymään täällä asentaen minulle erään rytmipelin pöytäkoneellemme ja Emo vähän avittamaan minua päivittämään koneeni nettijuttuja. Muuten sitten kyllä otan rennosti. Erittäin rennosti.

Se on jo toiseksi viimeinen adventtisunnuntaikin... wow. Aika lentää kauhean nopeasti.

Ihanan hyvin ulkoasuni otettiin vastaan, lämmin kiitos kaikille ! Itsekin todella pidän tästä.
Mutta onkos muilla mitään joulusuunnitelmia tiedossa? (:

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kuulla viikonlopustasi. Se kuulosti hyvältä! Ihana myös kuulla että Seth on ymmärtänyt sen että sinulla ei ole kaikki vielä tarpeeksi hyvin, toivottavasti hän yrittää ymmärtää. :) Mies kuka seisoo vierellä vaikeinakin aikoina, kävelee sun kanssa käsikädessä niiden läpi on kullanarvoinen!

haleja!