Diamond's from heaven

10/03/2009

life iz here

Tänään kirjotin jo yhden merkinnän yöllä, mutta eise mitään. Tämäkin on lyhyt, mutta sisältöä on paljon enemmän kuin edeltäjässään.

Sain eilen julkaistua ensimmäisen ficcini. Huh. Kesällähän se oli tarkoitus julkaista, mutta onneksi näin. Olen muokannut sitä alkuperäisestä niin paljon että ekalle ei voi muutakuin nauraa. Jos jotakin kiinnostaa se lukea voin heittää tänne linkkiä.

Toinen ja viimeinen asia tähän merkintään. Minulla on kesällä synttärit ja siihen on aikaa 9 kk. Täytän 18 ja olen siis täysi-ikäinen. Ja jos kaikki hyvin menee ja korkeammat tahot antavat siunauksensa minä olen täti ennen minun astumistani täysi-ikäisyyteen ja verovelvolliseksi.
Minä. Täti. Sisko. Äiti.
Se nainen kenen kanssa tapeltiin barbin vaatteista. Kenen kanssa leikittiin pitkin pihaa koirien kanssa. Se kenen kanssa on huudettu tärykalvot tukkoon. Se jonka kanssa raiskattiin Titanic leffan tunnari 'My heart will go on' aivan täydellisesti yli kymmenen vuotta sitten. Siitä naisesta tulee äiti.
Minusta tulee täti.



Niin hän katsoo pientä ihmettä, sitä niin pientä ihmistä.
Pienellä olemuksellaan lämmittää, sydäntä hän lämmittää.

2 kommenttia:

nccy kirjoitti...

AI AH <3 !!!

*kade* vaaavva <3

Vilma kirjoitti...

Ihanaa! Minäkin haluun vauvan. <3 Toivottavasti kaikki menee hyvin. (: